ELOKUVA JA LUONTO -LUENTO- JA ELOKUVASARJA
9.2. - 27.4.2007, Orion
Järjestäjinä
HYY:n Elokuvaryhmä ry ja Suomen elokuva-arkisto

Miksi elokuva ja luonto?

Monimiljoonaiset katsojajoukot tavoittavana taidemuotona elokuva vaikuttaa
suuresti vallitseviin käsityksiin ja oletuksiin luonnosta ja siihen
suhtautumisesta. Tästä syystä elokuvien luontokuvausten kriittinen
tarkastelu ja tietoisuus luontokuvausten rakentuneisuudesta ja retoriikasta
muodostavat tärkeän osan ympäristökasvatusta. varsinkin nykyään
ympäristökysymysten tullessa yhä tärkeämmiksi ja näkyvämmiksi ja yhä
politisoituneimmiksi kiistakapuloiksi.

Sarjan rakenne ja tavoitteet

Helsingin yliopiston Elokuvaryhmä ry järjestää yhteistyössä Suomen elokuva-
arkiston kanssa Elokuva ja luonto -luento- ja elokuvasarjan, joka kuuluu
elokuvateatteri Orionin kevään 2007 ohjelmistoon. Sarjaan kuuluu kymmenen
perjantai-iltapäivisin järjestettävää ilmaisluentoa sekä niihin liittyvät
elokuvat. Laajoille yleisöille avoimen Studia Generalia -tyyppisen
luentosarjan tarkoituksena on kartoittaa ja kriittisesti tarkastella niitä
tapoja, joilla luontoa ja ekologisia aiheita on käytetty elokuvailmaisussa.

Luennoitsijat edustavat tutkimuksen sekä suomalaista että kansainvälistä
huippua. Sarjaan liittyvät elokuvat kattavat puolestaan rikkaan
ilmaisullinen ja kulttuurillisen spektrin, joka ulottuu mykkäelokuvista
uusimpiin Hollywood-elokuviin, dokumenteista melodraamoihin, Suomesta
Amerikkaan ja Japaniin. Hanke on lajissaan maailman ensimmäisiä ja sen
tavoitteena on toimia keskustelun avauksena elokuvan ja luonnon syvemmälle
tutkimukselle, tuoda elokuvien ekokriittisen tarkastelun ongelmakenttää
tutuksi akateemisia suuremmille yleisöille sekä osallistua kriittisen
ympäristökasvatuksen kehittämiseen.

Sarjan aikataulu, luennot ja elokuvat

9.2.2007
Harri Kilpi, Ekokritiikki ja elokuva. Sarjan taustoja ja teemoja
(yleisesittely)
Elokuva: Thin Red Line / Veteen piirretty viiva (Malick, 1998)

16.2.
Mikko Saikku, Luonto, ihminen ja arvot Syvä joki -elokuvassa
Elokuva: Deliverance / Syvä joki (Boorman, 1972)

23.2.
David Ingram, The Day After Tomorrow and Hollywood Ecocatastrophes
Elokuva: The Day After Tomorrow (Emmerich, 2004)

2.3.
Eija Niskanen, Animen luontokuvaukset
Elokuva: Sen to Chihiro no kamikakushi / Henkien kätkemä (Miyazaki, 2001)

(9.3. lukuviikkotauko)

16.3.
Jaakko Seppälä, Luonto 1920-luvun suomalaisissa maaseutukirjallisuuden
elokuvasovituksissa
Elokuva: Murtovarkaus (Hansen, 1926)

23.3.
Pietari Kääpä, Ylikansallinen kapitalismi vs. ekoaktivismi Mika Kaurismäen
tuotannossa
Elokuva: Amazon (M. Kaurismäki, 1990)

30.3.
Henry Bacon, Antonioni ja tilan poetiikka
Elokuva: Il deserto rosso / Punainen erämaa (Antonioni, 1964)

(7.4. Pitkäperjantai)

13.4.
Hanna Johansson, Luonto, ympäristötaide ja kokeellinen elokuva
Elokuva: Chris Welsbyn elokuvia: Anemometer (1974, 10min), Seven Days
(1974, 20 min), Stream Line (1976, 8 min), Sky Light (1988, 26 min)

20.4.
Kaarina Hazard, Luontodokumenttien luontokuvat ja ideologiat
Elokuva: La Marche de L'Empereur / Pingviinien matka (Jacquet, 2005)

27.4.
Antti Alanen, Costeau. Merten salaisuudet ja ympäristön tuhoutuminen
Elokuva: Le Monde sans soleil / Elävä meri  (Costeau, 1964)

Lisätietoja:
FT Harri Kilpi, +35850 523 8969, harri.kilpi(at)helsinki.fi
http://www.sea.fi/esitykset/kevat2007/luonto_luentosarja.html